Jouduin sattumalta vanhoihin blogeihini harhailemaan ja kas, näyttäisi maailma kiertyneen niin monta kertaa itsensä ympäri, että alkoipa jälleen bloggaaminen houkuttaa! Edellisestä kerrasta on jo joitain vuosia, ja siitä varsinaisesta blogipyssyttelyn aikakaudesta vielä pidempään - lievää ruostumista on siis eittämättä havaittavissa. (Jos nyt jotakuta ne muinaiset tekstit kiinnostavat, se tuoreempi löytyy täältä. Siitä ensimmäisestä en vielä ole ratkaissut, haluanko jakaa. Huvittaisi kyllä, koska olen joskus kirjoittanut aika kauniisti - ei huvittaisi ollenkaan, sillä olen niissä teksteissä aika hämmentävän, pelottavankin auki. Ehkä myöhemmin?)
Elämä - siten myös tämä blogi - koostuu enimmäkseen treenaamisesta derbyn tiimoilta sekä syömisestä (treenaamisen motivoimana ja ihan muutenkin, koska syöminen kiinnostaa) ja nukkumisesta. Pidelkää siis hatuistanne kiinni, tästä tulee vinhaa kyytiä!
Tänään olin salilla ensi kertaa kolmen viikon tauon jälkeen. Syyskuun ekaksi viikonlopuksi matkattiin Montréaliin pelaamaan WFTDAn D1-playoffseihin, enkä sillä viikolla tokikaan enää viitsinyt bodata. Seuraava viikko kului kyseissä kaupungissa lomaillen - luonnollisesti räkätaudin kourissa - ja viime viikko sitten kotona, töissä mutta yhä niistelevänä. Vieläkin vähän köhittää, mutta nyt en jaxa enääN! Eilen kävin jo varovasti vähän kokeilemassa luistelutreeneissä (eli luistelin koko scrimmagen tietenkin, terve yskä terveessä ruumiissa kuten sanonta kuuluu) ja aivan hyvinhän tässä taas joutaa jo muutenkin rimpuilemaan. Niin kävikin sitten salilla sätkiessä ilmi, että siinä, missä aiemmin on ollut kenties jokin ihan toimiva lihas, sijaitseekin nyt lähinnä vaahtokarkkia ja vaikeaahan se semmoisilla on yrittää kyykätä.
Yleensähän vihaan kaikkia Instagramiin ja Facebookiin postattuja salivideoita (kuvat on luonnollisesti aivan, korostan: aivan eri asia, mutta ei niitäkään pidä ylettömiä määriä esille tuupata - oikeasti treeni ja sen sisältö kuitenkin aidosti kiinnostavat lähinnä ainoastaan treenaajaa itseään ja ehkä hyvällä tuurilla myös hänen valmentajaansa. Tämän voi lukea analogiana myös ruokailusta, sisustuksesta ja oikeastaan aika monesta muustakin ihmiselämän osa-alueesta, minkä vuoksi blogit, vlogit ja koko some nyt ylipäänsäkin on aivan turha ja epäkiinnostava media. Vai mitä?), mutta joskus unohdan luontaisen penseyteni ja suorastaan inspiroidun jostakin sellaisesta. Nyt tällaisen reaktion tuottivat Loren Mutchin viimeaikaiset salipostaukset, joista toista kokeilin tänään jo itsekin. Sillä tasapainonhakemisväpätyksellä oli varmasti yhtä mojovia sisäelimiä hierovia vaikutuksia kuin PowerPlatella muinoin.
Tämänvuotisia playoffs-videoita katsellessani olen joutunut kerrassaan lumoihini pohjoisamerikkalaisten jammereiden kertakaikkisesta suvereeniudesta luistimillaan. Ajatellaan nyt vaikkapa Jacksonvilleä, joka ei joukkueena ole oikeastaan mitenkään erityinen eikä niiden blokkereiden joukkuepeli ole useinkaan sennäköistä, että jumalauta tässä vetää maailman rankingseiska ja sehän on ilmiselvää kattokaa nyt! Mutta jammerit, voi juku etten paremmin sano. Tämän seurauksena tein itse pinon lupauksia, tavoitteita ja toimenpide-ehdotuksia niiden saavuttamiseksi ja näihin liittyy tuo salivideofiilauskin.
Muutenkin nyt on käynnistymässä semmoinen maailmojen syksy ja talvi ja ensi kausi, että ay caramba! Olen yhtäkkiä niin täynnä energiaa ja inspiraatiota ja voimaa ja viitseliäisyyttä, etten muista milloin viimeksi. Eilen treeneissä oli fantastista, paineetonta ja lystikästä, ja sellaisessa mielentilassa ihminen on paitsi leikkisimmillään myös luovimmillaan. Ihan hyvä startti uuteen kauteen.
En malttaisi millään odottaa kaikkea sitä siistiä ja huikeaa, mitä on luvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi veikkosella!