Hirveän moni nykyinen suosikkimusiikkini on tullut elämääni jonkun ihmisen myötä - näin vanhana omavaraisuuteen pyrkivänä kiilusilmäisenä feministinä hävettää suorastaan myöntää, että tosi moni jonkun joskus tärkeän miehen mukana. Löydän toki itsekin musiikkia, mutta monet etenkin klassikkoikonit ovat raivanneet tiensä sydämeeni jonkin toisen tunteen varjolla.
(Olen myös aina ollut pikkuisen katkera siitä, ettei meillä kotona ollut sellaisia cooleja ja musiikillisesti valveutuneita vanhempia tai isojasisaruksia, jotka olisivat soittaneet jotain Jefferson Airplanea tai edes Stevie Wonderia niin että ne olisivat siitä koti-ilmastosta siirtyneet suoraan myös minun verenkiertooni.)
Muinoin eräs eksä kertoi fanitelleensa teini-iässään jykevästi Dead Kennedysejä ja Ramoneseja. Tunteakseni olevani lähempänä häntä etsin rakastuneen parikymmenvuotiaan vimmaisella tarmolla käsiini kaiken mainittuihin yhtyeisiin liittyvän musiikkimateriaalin ja aloin päättäväisesti upottautua. Ja onhan kyynisimmänkin rokkipoliisin myönnettävä, ettei ole juuri parempaa tunnetta kuin startata joskus huhtikuussa, ensimmäisten kuivien katujen aikaan tyhjälle moottoritielle, pudottaa pilottilasit silmille, tuupata Sheena Is A Punk Rocker soimaan ja kääntää volaa pikkuisen yli Kuuloliiton suositusten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi veikkosella!