Olen siirtynyt radiotaajuuksilla kuuntelemaan lähes yksinomaan Yle Puhetta. Sen aamuohjelma on tällä hetkellä se, jonka kuuntelemisesta en leimahda spontaanisti tuleen turhautumisesta - ainakaan ihan joka aamu. (Ihan kauheasti muistikuvia minulla ei ohjelmasta ajalta ennen elokuuta 2019 ole, mutta väitänpä Anna Cadian tuoneen taianomaisesti lisää kiinnostavuutta ko. show'hun.)
Aamun jälkeen taajuudella alkaa Akti-niminen ohjelma, jossa Jussi Putkonen ja Jenny Lehtinen käsittelevät kansanradionomaisesti milloin mitäkin päivänpolttavaa aihetta. Perjantaisin työstän usein kotikonttorilta käsin, minkä vuoksi ehdin kuulla myös tämän ohjelmaslotin sisällön tavallisesti alusta loppuun saakka. Viime perjantaina aiheena oli ihmisten karvoitus, ja kuten arvata saattaa suoraan lähetykseen soittajilla oli monenlaista asiaa topiikkia koskien ja vähän sen vierestäkin.
(Sivumennen sanoen tämäntyyppisiin ohjelmiin soittajathan ovat aivan oma ihmistyyppinsä. Siinä missä ne hahmot, jotka ostelevat Jyskistä ja Hobby Hallista niitä Live Laugh Learn -tyyppisiä sisustustauluja ovat niitä samoja, jotka salaa haaveilevat osallistuvansa johonkin Love Island -tyyppiseen reality show'hun, monet Aktiin soittelijat ovat niitä sellaisia jotka ovat sisustaneet ryijyillä ja pahkaesineillä jo kolmenkymmenen vuoden ajan vailla ironian häivääkään ja katsovat vhs:ille nauhoittamiaan Karpolla on asiaa -vuosikertoja aina perjantai-iltaisin muutaman näkäräisen jälkeen, silmät herrojen kepuloinnin paljastumisen äärellä epäoikeudenmukaisuudesta kyyneltyen.)
Erityisesti keskusteluun osallistujista korviin pistivät ne vankat individualistit, jotka ilmeisesti kuvittelevat elävänsä jonkinlaisessa kulttuurityhjiössä ja tekevänsä kaikki valintansa itse, yksinomaan omien henkilökohtaisten mieltymystensä perusteella ja kaiken maailman yleisistä tendensseistä viis veisaten.
Väitänpä, että kun elää yhteiskunnan osasena, ei voi välttyä vaikutteilta. Toki valintansa voi tehdä yleisen muodin mukaisesti tai sen vastaisesti tai aivan miten vain, mutta on naiivia yrittää väittää omien preferenssiensä kumpuavan ihan pelkästään jonkinlaisesta neitseellisestä ajatusten virrasta ja mä nyt vaan tykkään tästä näin. (Aivan samoin kuin on turha väittää että poikalapset ihan geneettisistä syistä tykkäisivät autoleluista ja pyssyistä ja sinisestä väristä, ikinä ei oo sille mitään tyrkytetty ja ihan ite on aina saanut valita. It's called culture, honey.)
Ohjelmaan soitti ainakin kaksi äänen perusteella iäkkäämpää mieshenkilöä, joilla oli Mielipide naisten karvoituksesta. Olen myös omissa läheisimmissäkin ympyröissäni havainnut jännittävän ilmiön, jossa vanhempi ihminen - tavallisesti mies - olettaa itsestäänselvästi mielipiteellään olevan merkitystä ja painoarvoa koko muulle maailmalle, ja että se näin ollen kannattaa ilmoittaa kantavalla äänellä ja ehkä vielä keskeisintä pointtia toistaen, vaikka tarkemmin ajatellen kukaan ei edes oikeastaan kysynyt. Näiden kahden herran mielipiteet olivat, että naisten pitäisi jättää alapäänsä ajelematta (nimimerkki Nurminen, neljäkymmentä merta nähnyt merimies jolla oli selvästi mennyt käsitteinä ainakin albiinous ja alopecia iloisesti sekaisin, "mulla on kaverinakin albiino, ei sillä kasva karvat" maalaili maailmanlopun mielikuvaa posliininaisten "häpyhuulien välistä tursottavasta korvasienestä", joka "levitetään pitkin reisiä".)
Mielipidettä ei myöskään suinkaan esitetty mielipiteenä vaan toimintaohjeena tai jopa -määräyksenä: naisilla pitäisi olla enemmän seitkytluvun meininkiä alakerrassa. Tällä preferenssillä ei tokikaan ollut mitään tekemistä oman syntymävuoden ja sitä myöden oman seksuaalisen heräämisen ajoittumisen ja senhetkisen vallallaolevan karvamuodin kanssa, ehei! Tämä on absoluuttinen totuus, ja hän näki että niin oli hyvä, ja karvansa ajelevat naiset ovat vain naurettavia, tyhjäpäisiä pintamuodin perässä kekkuloitsijoita, joille jonkun fiksumman, mielellään miehen, tulee kertoa miten tässä maailmassa oikein eletään ja miehiä miellytetään!
Nämä hahmot ovat kasvaneet maailmassa, jossa sanomiselle validaatioksi riitti genitaalit ja yleensä vielä ikä sillä lailla kääntäen, että mitä vanhempi henkilö, sitä painavampi sana. Nämä hahmot ihan oikeasti vaikuttivat olevan sitä mieltä, että heidän kannattaa, on järkevää, ehkä jopa suotavaa soittaa aivan valtakunnalliselle radiokanavalle suoraan lähetykseen ja kertoa nämä preferenssinsä ääneen, ehkä jopa ystävälliseksi ajateltuna vinkkinä kaikille tämän maailman naisille.
Näihin puheenvuoroihin kiteytyi samalla humoristisesti mutta myös äärettömän surullisesti mennyt maailma ja se valtava mullistus, jonka läpi nämä olentoparat ovat jo joutuneet pusertumaan. Yksilötasolla koomista, jopa traagista - yhteisön tasolla lähinnä huolestuttavaa. Tämä on se sukupolvi, joka suurelta osin pitää yhä valtaa yhteiskunnassamme.
Mikään älyttömän tuore huomiohan tämä ei luonnollisestikaan ole. Tämä näennäisen kepeä karvakeskustelu taas vain kerran teki näkyväksi asenteita ja olettamuksia, joihin pohjautuvalla maailmankuvalla tätä yhteiskuntaa yhä pyöritetään - ja miten kivikautiselta se omasta kuplastani käsin tuntuukaan. Ei ihme, että muutoksen hitaus turhauttaa välillä niin että aivoja kirvelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi veikkosella!